sunnuntai 19. helmikuuta 2012

First pair of Circle lenses!

Tilattiin Tiinan, Heidin ja Kristan kanssa läjä piilareita Pinky Paradise nimisestä puljusta. Toimitus oli tosi nopea eikä paketti jäänyt edes tulliin! :) Hieman epäilytti linssejä tilatessa miten tulisin niillä näkemään, sillä circleihin ei saa hajataitonkorjausta ja minä kun sitä etenkin vasempaan silmääni tarvitsisin. Kokeilun vuoksi tilasin kuitenkin yhden parin ja olin iloisesti yllättynyt kun näinkin niillä lähes yhtähyvin kuin toisilla optikolta hankituilla piilareillanikin! Toinen yllätys oli se että pystyin käyttämään piilareitani aivan helposti reilun 6 tuntia, mikä on omituista sillä silmäni kuivuvat todella helposti allergioistani johtuen, lisäksi ohjeissa varoiteltiin ettei linssejä saisi käyttää yli kahdeksaa tuntia joten oletin että ne olisivat vuosilinsseinä paksut ja epähengittävät.

Linssit ovat halkaisijaltaan samat kuin omat värittömät linssinikin, joten ne oli erittäin helppo saada päähän. Suurennusefekti on huomattava, mutta linssien väri ei ole ehkä omiin silmiini paras mahdollinen, tilasin nimittän vaaleanpunaiset linssit ja omat silmäni ovat vihreät- lopputulos: kellan ruskea. Värimuutos on kuitenkin erittäin selvä ja uskon että vaikkapa sinisilmäisillä ne saataisivat oikeasti näyttääkin vaaleanpunaisilta tai violeteilta. Linssin sisäreunassa on keltainen ympyrä jonka ansiosta linssit sulautuvat todella hyvin omiin silmiini, rajaa on lähes mahdoton huomata!

Tiina's lenses are missing from this pic!

Here's my pink one! Looks a bit purple here.

Heidi's purple one

Heidi's red lense

Krista's etra large apple green lense, it's 15mm!

Krista's ligh brown lense.



We also got these cute lense cases.  :)
We made a group order for circle lenses with Tiina, Krista and Heidi. This was my first pair and I was quite worried how they would work for me. I have astigmatism, my eyes are very dry due my allergies and my eyes are green so I was wondering if the colour would be noticeable at all! We ordered the lenses from Pinky Paradise, and are really pleased with their service; they shipped very fast and the order didn't get stuck on the customs.. marked as a gift. ;)

I worried for nothing. I could see nearly as well with these lenses as my astigmatism ones.. maybe wouldn't drive with them but I usually don't drive with lenses anyway. I could wear them just as long as my regular lenses and they were just as comfortable! The colour was only minus, but I knew I was taking a risk with that shade with my eye colour. The pink blended with my natural shade so it looks a bit brownish or even orange tone, but if I look carefully I can see the pink there and anyway the change is huge. So maybe they would look better on blue or brown eyes, but I'm definitely satisfied with them.

2 kommenttia:

  1. Piilolinssit... niin hienoja, mutta niin pelottavia laittaa päähän >___>.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En edes oikeastaan tykkää circleistä, mutta halusin kuitenkin kokeilla. Ja onhan ne kivat! Tosin näyttää vähän siltä että olisin aineissa...

      Mutta ei mun mielestä piilareiden päähänlaitossa ole mitään pelottavaa, tosin käytän ihan tavallisiakin piilareita joten olen jo tottunut sörkkimään silmiäni. :)

      Poista