Ajattelin järjestää piakkoin pienen miitin täällä Hämptonissa, luultavasti 5.5. tai 12.5. Erityisesti haaveilin Hämptonin piilololien (tiedän että olette täällä, emme vain koskaan törmää!) osallistuvan miittiin mutta toki kaikki muutkin ovat tervetulleita. :) Alustavasti suunnittelin kahvilointia (tietenkin) ja käyntiä Palanderin talossa, joka on porvariskodiksi sisustettu kotimuseo, eli arvatenkin mahtava kuavuspaikka. En ole itsekkään päässyt vielä tuolla käymään joten odotan mielenkiinnolla mitä sieltä löytyykään.
Palanderin talo Hämeenlinnan kaupungin sivuilla
keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Pääsiäismuna
Hämptonissa oli vielä ennen pääsiäistä kunnon lumikinokset takatalven iskettyä, niinpä joku älypää oli keksinyt hienon idean tehdä pihalle tällaisen ihanan lumimunan (lastentarha vieressä...), itseasiassa lähes joka vuosi tuollainen ilmestyy johonkin asuinalueeni pihamaalle. Ehdin jo harmitella kun unohdin tänävuonna hankkia munia maalattaviksi mutta nähdessäni tuon komistuksen harmini kaikkosi. Niinpä Suvin synttäreiden kunniaksi kaivoimme vesivärit kaapista ja ryhdyimme maalauspuuhiin!
Synttärisankari vauhdissa! |
Melkein valmis... |
Vielä rusetti kaulaan. |
Tadaa! |
Toivottavasti teoksen alkuperäisen teoksen tekijät eivät kovasti harmsituneet kun sneakysti yöllä koristelimme heidän miehisyytensä osoituksen. :P
torstai 12. huhtikuuta 2012
keskiviikko 4. huhtikuuta 2012
Ja taas asukuvia
Hoh, onpas mun blogi köyhäsisältöinen kun jatkuvasti vaan näitä asukuvia postailen. Voi johtua siitä että olen niin kiireinen etten ehdi tekemään mitään niitä hauskoja projekteja joita olin tänne aiemmin suunnitellut postailevani. :/
Käväisin Helsingissä viikonloppuna Heidin luona kyläilemässä ja katsastamassa uuden Kerro kerro kuvastin-elokuvan. Elokuva oli, kuten jo ennakkoon aavistelin, amerikkailaistyylinen hömppä, mutta kuitenkin ihan hauska pätkä ja jos ei kaipaa mitään kovin syvällistä katseltavaa vaan kevyt fantasiaseikkailu kelpaa on Kerro kerro kuvastin ihan katsomisen arvoinen. Juuri sellainen elokuva jonka voisi katsoa tyttöjen kanssa
Olen viimeaikoina insipiroitunut synkemmistä tyyleistä (ja kaivellut kaappien perältä vanhat metallilevyt), löysin jostain Dark mori- tyylin ja ihastuin täysin! Tyyliin sopivia vaatekappaleita ei kaapistani juurikaan valmiiksi löytynyt mutta tein silti jonkinlaisen kokeilun tyylistä kun tapasin Lauran ja Tonin syöpöttelyn merkeissä. Värimaailma asussa ei ole kovin dark, mutta ajattelin tuovani synkkä ilmettä asusteilla ja meikillä.
Kerrankin tuli myös käyttöä pinkeille circleillenikin! |
Anyway, I went to Helsinki to visit my friends Heidi, Laura and Toni, and to see the new Mirror, mirror-movie. It was quite amusing, kinda brainless movie suitable for sleep overs.. and that was exactly what I needed.
Lately I've been into darker styles and when I randomly stumpled upon Dark Mori style I was sold immidiately! I don't have clothes for that style yeat but I just couldn't resist to try the style out on Sunday. The colors are not that dark in this outfit but I tried to bring the darkness trough accesories and makeup instead. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)