Hoh, onpas mun blogi köyhäsisältöinen kun jatkuvasti vaan näitä asukuvia postailen. Voi johtua siitä että olen niin kiireinen etten ehdi tekemään mitään niitä hauskoja projekteja joita olin tänne aiemmin suunnitellut postailevani. :/
Käväisin Helsingissä viikonloppuna Heidin luona kyläilemässä ja katsastamassa uuden Kerro kerro kuvastin-elokuvan. Elokuva oli, kuten jo ennakkoon aavistelin, amerikkailaistyylinen hömppä, mutta kuitenkin ihan hauska pätkä ja jos ei kaipaa mitään kovin syvällistä katseltavaa vaan kevyt fantasiaseikkailu kelpaa on Kerro kerro kuvastin ihan katsomisen arvoinen. Juuri sellainen elokuva jonka voisi katsoa tyttöjen kanssa
Olen viimeaikoina insipiroitunut synkemmistä tyyleistä (ja kaivellut kaappien perältä vanhat metallilevyt), löysin jostain Dark mori- tyylin ja ihastuin täysin! Tyyliin sopivia vaatekappaleita ei kaapistani juurikaan valmiiksi löytynyt mutta tein silti jonkinlaisen kokeilun tyylistä kun tapasin Lauran ja Tonin syöpöttelyn merkeissä. Värimaailma asussa ei ole kovin dark, mutta ajattelin tuovani synkkä ilmettä asusteilla ja meikillä.
Kerrankin tuli myös käyttöä pinkeille circleillenikin! |
Anyway, I went to Helsinki to visit my friends Heidi, Laura and Toni, and to see the new Mirror, mirror-movie. It was quite amusing, kinda brainless movie suitable for sleep overs.. and that was exactly what I needed.
Lately I've been into darker styles and when I randomly stumpled upon Dark Mori style I was sold immidiately! I don't have clothes for that style yeat but I just couldn't resist to try the style out on Sunday. The colors are not that dark in this outfit but I tried to bring the darkness trough accesories and makeup instead. :)
Aivan mieletön asu! Vaaleista sävyistään huolimatta se on ihanan synkkä sävyinen ja kettu on parhautta!Arvostan.
VastaaPoistaOioi, kiitosta kovasti! :3 Pitäisikin metsästellä jostain lisää tähän tyyliin sopivia vaatteita, ihastuin niin kovasti metsä synkistelyyn.
VastaaPoistaKaveri tekee jalkinemallistoa turkisten ylijäämäpaloja hyödyntäen ja ihastuin niin tuohon kettulaiseen että hän lahjoitti sen minulle.^^ Vähän lisäsin turkiskonetta kehiin ja kettupanta oli siinä!