maanantai 28. marraskuuta 2011

Amsterdam!

Syysloma viikon lähestyessä saatiin Tiinan kanssa neronleimaus lähteä Iiran luokse Amsterdamiin! Eikun tuumasta toimeen ja kolme päivää myöhemmin oli liput jo varattuna. :)

Tiina oli aivan ihmeissään kun oltiin ajoissa lentokentällä (olen ikuinen myöhästyjä) ja osattiin tehdä kaikki lipun tarkastukset ja muut ihan ilman apua (kai kun on se ennenkin tullut tehtyä!^^). Lento meni yllättävän hyvin kun hain vielä lähtiessä jostain matkapahoinvointi lääkkeitä ja ne todella auttoivat!

Amsterdamin lentokentällä oltiin kyllä jo hiukka hukassa, soiteltiin pariin otteeseen Iiralle ja lopulta löydettiin infopiste mistä saatiin matkakortit. Infon nainen neuvoi leimaamaan kortit jossain keltaisessa laitteessa ennen junaan menoa, mutta ainoassa leimauslaitetta muistuttavassa tolpassa oli tekstit vain hollanniksi eikä kukaan edellä menneistä koskenutkaan siihen, joten emme keksineet miten sitä tulisi käyttää. Onneksi ei tullut tarkastajia! :P

Odoteltiin Iiraa juna-asemalla.

Oltiin aika laimeita ja vietettiin suurin osa ajastamme katselemalla nähtävyyksiä ja shoppailemalla. (Ilma rahaa sillä jo toisena päivänä kävi hieno juttu pankkikorttini kanssa.. :<  ) Yhtenä iltana jaksoimme peräti raahautua launge tyyppiseen baariin jossa oli Mooi:n hieno heppalamppu ja muutenkin juuri sellainen sisustus kuin toivoisin omassa kodissani vielä joku päivä olevan. <3 Space cake:t ja muut jäi myös syömättä kun ei vain yksinkertaisesti jaksettu lähteä enää illalla etsimään mitään meille sopivaa paikkaa! :'D
Punaisten lyhtyjen alueen läpi tuli kyllä käveltyä montakin kertaa ja Iira sanoi että jossain olisi myös miesten punaisten lyhtyjen alue, mutta ei ehditty sitä etsimään.




Bongaa viikset!
Maistoin ensimmäistä kertaa Bubble-teetä! Hitsit kun sitä sais jostain täältäkin!
Alotettiin baarissa istuskelu kuumilla juomilla sillä juuri se päivä sattui olemaan koko matkamme ainoa satainen päivä.

Ostin Zipperistä ihan hervottoman läjän ihania paitoja ja vaikka mitä jäi ostamattakin.
 Kävimme monissa vintage liikkeissä Amsterdamissa ja ostettavaa olisi ollut vaikka kuinka. Monilla kaupoilla oli todella ihania ja omalaatuisia konsepteja; eräässäkin oli myynnissä muffinsseja ja tuunattuja vintage vaatteita, vatteiden tagit olivat myös muffinssin muotoisia! <3 Lopulta päädyin ostamaan läjän kauluspaitoja Zipper:stä, tosin hyvästä valikoimasta huolimatta en suosittele kyseistä puljua kenellekään, sen verran jäi paskan  maku suuhun paikan asiakaspalvelusta. Muutoinkin tuli kohdattua pariin otteeseen melko mielenkiintoista asiakaspalvelua damissa.. Enimmäkseen palvelu oli edes kohtuullista, mutta matkan jälkeen arvostin todella suomalaista asiakaspalvelun laatua!


Monissa liikkeissä oli kissoja, lienevätkö aikoinaan olleet rotankarkottajina.

Käytiin syömässä all you can eat sushissa ja Tiina totesi yllätyksekseen pitävänsä merilevästä.

Ostettiin tuliaiset tollasesta hyvin epämääräisestä lahjatavara liikkeestä.. krääsäää!

Kuvattiin tässä siis noita joutsenia, ei naisia ikkunoissa! :P
 Viimeisenä päivänä Iira järjesti pienen miitin hollantilais lolitojen kanssa (joita saapui peräti kaksi, mutta varoitusaikaa ei ollutkaan kuin päivä). Kävimme syömässä hollantilaisia pannukakkuja ja pitsi-ostoksilla. ostamani määrät olivat sellaisia että lopulta päädyin vain sanomaan että katsotaan paljonko siinä kerrällä on! :D Toinen tapaamistamme lolitoista olikin puoleksi suomalainen joten juttu luisti eriomaisesti. Kävimmekin vielä illalla syömässä hänen ja Iiran poikaystävän sekä hänen työtoverinsa kanssa.

Tällaisen asun sain kasattua miittiä varten.
Tämä oli vain joku random asu kun käytiin shoppailemassa.
 Kuvani ovat melko vähäiset sillä en ole saanut vielä kaikkia kuvia Tiinalta, ehkä joskus teen vielä uuden postauksen ostoksistani ja lopuista kuvista, haluaisin todella näyttää pari kuvaa vielä.

Kiitos kaikille mukavasta reissusta! <3

Crème de la Garderobe

Kävin Creme de la Garderobe nimisessä myyjäis tapahtumassa pari viikkoa sitten. Cremen blogi
Laitoin myös jotain myyntiin ja vaikka omat tavarani eivät hirveästi menneet kaupaksi oli reissuni oikein onnistunut!^^ Myynnissä oli vaikka mitä ihanuuksia ja ostettavaa olisi ollut hirmuisesti! Lopulta päädyin ostamaan Moi-Même-Moitién samettisen pitkän printti mekon (kuvaa siitä tulee myöhemmin) ja Victorian Maidenin ihastuttavan vaaleansinisen syys/kevät takin!
Kuvani tapahtumasta ovat varsin vähäiset sillä kamerani on rikki joten turvaudun ystäväni ottamiin kuviin.



Tarjoilija, juomassani on kärpänen.. Käytiin muutaman kaverin kanssa syömässä läheisessä kiinalaisessa ravintolassa.



Ja lopuksi asukuvat. Cremessä oli teemana halloween ja päätin tietenkin pukeutua teeman mukaisesti ennustaja poroksi! :D

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Narkako Gahiraima

Opiskelen Hamkissa muotoilijaksi, pääaineenani vaatesuunnittelu. Kolmannen vuosikurssin opiskelijat järjestävät vuosittain muotinäytöksen johon jokainen suunnittelija valmistaa 3-5 asukokonaisuutta. Meidän näytöksemme oli melkoisen massivinen sillä mukana oli kolmannen vuosikurssin vaatetuksen, jalkineen ja uutuutena tesktiilin opiskelijat, joten sisääntuloja oli reilu 150!

Omaan mallistooni hain inspiraatiota intialaisista jumalista, etenkin heidän muuntautumiskyvystään, siitä kuinka sama jumala voi olla sekä luoja että tuhoaja, hyvä sekä paha. Noo loppupeleissä jouduin muuttamaan mallistoani siten että muuntautuminen jäi melko vähälle ja vaatteissa näkyy lähinnä se tuhoaja puoli... taisi vanha gootti minussa päästä vähän valloilleen. :D Malliston nimi Narkako Gahiraima on nepalia ja se tarkoittaa Helvetin syövereistä.. ei mallistoni mitenkään erityisen helvetillinen ole, valitsin nimen ihan vain koska se kuulosti hyvältä. :P
 Tässä linkki Off the rails-näytöksen 1 osaan, video on useassa osassa sillä näytös oli niin pitkä, pelkkä vaatetuksen osio on kahdessa pätkässä, lisäksi on tekstiilin, jalkineen ja opiskelijoiden yhteistyömalliston Wetterhoff  Wintagen videot. Oma mallistoni näkyy tässä ekassa pätkässä. Bongaatteko yhtään julkkuja?






Esittely

No niin, voisin vihdoin korkata tämän blogin ja esitellä hieman itseäni.

Tässä olen minä 






































































































































































Tässä jokunen bändi joita kuuntelen (ja joiden keikoille olen päässyt)






Tatsuro:sta on vähän useampi kuva koska Mucc on ainoa bändi jota myönnän fanittavani ja Tatsurou on hotein mies eva! (vaikka näyttääkin mopsilta<3)h



Eli olen hieman ristiraatainen persoona, pukeudun lolitaan ja muutenkin söpihihin vaatteisiin mutta tykkään metallimusiikista. :) Olen pian valmistuva vaatesuunnittelija joten tässä blogissa tulee olemaan paljon kuvia vaatteista; en suunnittele pelkästään lolita-juttuja vaan olen melkoinen kameleontti ja vaihtelen tyyliäni todella usein. Tulen bloggailemaan runsaasti höpinää ja etenkin kuvia lolitasta ja muista japanilaisista katumuodeista mutta varmasti tulee juttua myös bändeistä, leipomuksistani ja matkustelusta, ajattelin myös tehdä joitakin tutoja tuunauksista joita olen tehnyt ja ehkäpä keksin muutaman perusohjeen vaatteiden ompeluunkin.